Vihervasemmiston vihakoneisto asialla – nettihäirinnän uhriksi joutunut marokkolaistaustainen aktivisti yritetään vaientaa

Marokkolaistaustainen vainottu kansalaisaktivisti, kaupunginvaltuutettu Junes Lokka.

Oululainen varakaupunginvaltuutettu Tiina Wiik kirjoittaa Facebook-sivullaan:

Monikulttuurisessa parisuhteessa elävä oululainen varakaupunginvaltuutettu Tiina Wiik.

Olen sanalla sanoen tyrmistynyt siitä, millä määrätietoisuudella vihervasemmiston vihakoneisto on laitettu liikkeelle nettihäirinnän uhriksi joutuneen marokkolaistaustaisen aktivistin vaientamiseksi.

Nettikiusaamisesta oikeuteen joutuvan valkoisen naistoimittajan fanit pommittavat uhria törkyviesteillä. Moni näkee tässä tekijän uhrina. Ydinviesti kaikissa rodullistetun toimittajan tällä viikolla saamissa törkyviesteissä vaikuttaa olevan voimakas sympatia kunnianloukkauksesta syytettyä faktantarkistajaa kohtaan.

Näin masinoitua vihaa käytetään heikoimmassa asemassa olevien äänten vaientamiseen yhteiskunnallisesta keskustelusta.

Rodullistettu aktivisti kohtasi systemaattista vihapuhetta, ja kun lopulta monikulttuurisen perheen kaksivuotinen piina saadaan päätökseen ja vainoajia aletaan saada oikeuteen vastaamaan teoistaan, netin keskustelupalstoilla masinoidaan lisää kohdennettua häirintää uhrin vaientamiseksi.

Rodullistetun kansalaisaktiivin kunnian loukkaamisesta syytteessä oleva Ylen faktantarkistaja Johanna Vehkoo.

Valoa on kuitenkin tunnelin päässä häirinnän uhreille. Yhteiskunnallista tietoisuutta nettihäirinnästä on lisätty mm. feministisen ajatushautomo Hatun toimesta. Hatun huippukirjailija J. Vehkoo julkaisi sarjakuvakirjan ‘Vihan ja inhon internet’ häirinnän uhrien tukemiseksi, ja tietoisuuden lisääminen alkaa tuottaa tulosta.

Kuten marokkolaistaustaisen aktivistin tapaus osoittaa, viranomaiset pyrkivät kuulemaan nettihäirinnän uhreja herkällä korvalla, ja uhrien kokemusta ei enää vähätellä.

Vehkoon kirjan käytännönläheisillä opeilla on saatu nyt ensimmäinen nettihäirikkö vastaamaan teoistaan oikeuteen asti.

Lähde: facebook.com

Lue myös:

Ylen faktantarkistaja Johanna Vehkoota syytetään Junes Lokan kunnian loukkaamisesta

tamtam@urkki.net

Comments

comments

6 Replies to “Vihervasemmiston vihakoneisto asialla – nettihäirinnän uhriksi joutunut marokkolaistaustainen aktivisti yritetään vaientaa”

  1. Tiina Wiik on kirjoituksessaan hienosti oivaltanut suomalaiskansallisen sananlaskun “Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan” merkityksen.
    Kirjoitus onkin ilmeisesti jo saanut aikaan äkäistä virkkuukoukkujen kilkuttelua ja vihanpurkauksia kun niin moni arvokas virkkuutyö ei olekaan mennyt v-tuiks.
    Tsemppiä Tiinalle ja Junekselle!

  2. Tiinalta taas loistavaa piikittelyä. Hän osaa lyödä suvakkeja heidän omalla kielenkäytöllään ja osoittaa, että suvakit hyökkäävät “monikulttuurisia” ja “rodullistettuja” vastaan. Lisäksi hyvä kuitti Vehkoolle siitä, miten Vehkoo joutuu nielemään oman kirjansa opetusten seuraukset.

    1. Joutu oikeen rullaamaan näyttöä ennenkun meni perille :P. Yhdennäkösyys on kyllä melkonen, onkohan Juikevainaa käyny nuoruudessaan kastamassa kärkeä pehkoon, eiku Vehkoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *