Väyrynen kysyy: Haluatko kansanedustajaksi?

Valtiotieteen tohtori Paavo Väyrynen.

Paavo Väyrynen kirjoittaa blogisivullaan:

Seitsemän tähden liikkeen kaikille jäsenille ja kannatusjäsenille avoin yleinen kokous pidettiin viime perjantaina Pohjanrannassa. Mukana oli kolmisenkymmentä liikkeen innokasta kannattajaa.

Kannattajakorttien keräys on lähtenyt hyvin liikkeelle, mutta paljon työtä vielä tarvitaan. Kun liike on saatu puoluerekisteriin, pääsemme toden teolla etsimään ja asettamaan kansanedustajaehdokkaita.

Pohjanrannan tapaamisessa yli kolmannes ilmoitti olevansa kiinnostunut ehdokkuudesta. Moni on ilmoittautunut lisäksi sähköpostin välityksellä.

Esitämme yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneille kysymyksen: ”Haluatko kansanedustajaksi?”.

Tarjolla on vähintään yksi kansanedustajan paikka jokaisessa manner-Suomen vaalipiirissä. Lisäksi Seitsemän tähden liikkeen kautta on mahdollista päästä Euroopan parlamentin jäseneksi. 

Arviomme menestymismahdollisuuksistamme perustuu presidentinvaalien tulokseen. Saimme näissä poikkeuksellisissa vaaleissa runsaan kuuden prosentin kannatuksen ja voitimme suurten puolueiden, SDP:n ja Keskustan ehdokkaat. Eduskuntavaaleissa voimme saada vähintään kaksinkertaisen ääniosuuden, Eurooppa-vaaleissa jopa suuremman.

On huomattava, että kodittomia äänestäjiä on paljon. Perussuomalaisia ja Keskustaa viime eduskuntavaaleissa äänestäneistä yhteensä noin kaksikymmentä prosenttia aikoo nyt äänestää jotakin muuta puoluetta. Runsaasti tyytymättömiä on myös muiden puolueiden kannattajien keskuudessa.

Aion olla ehdokkaana molemmissa vaaleissa. Eduskuntavaaleissa vaalipiirini on Lappi tai Uusimaa. Kampanjoin koko maassa puolueen pääministeriehdokkaana.

Ensi keväänä tavoittelemme paikkaa keskisuurten puolueiden joukossa, neljän vuoden kuluttua asemaa maan suurimpana puolueena.

Mutta nyt on saatava nopeasti kerätyksi tarvittavat 5000 kannattajakorttia. Kortin voi täyttää ja niiden kerääjäksi voi ryhtyä liikkeen kotisivun kautta ( http://seitsemäntähdenliike.fi/ ). Ansioituminen korttien keräämisessä luetaan eduksi ehdokaspaikkoja täytettäessä. Kortteja keräämällä voi käynnistellä omaa vaalityötään.

Syksyn mittaan aion liikkua maakunnissa ehdokkaita hankkimassa. Myös yliopistoilla aion esittää kysymyksen, ”haluatko kansanedustajaksi”. Toivon, että saamme Italian Viiden tähden liikkeen tapaan runsaasti myös nuoria ehdokkaita.

Lähde: paavovayrynen.fi

tamtam@urkki.net

Comments

comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *