Hankamäki: Vasemmisto ja EU:n arvopohja

Jukka Hankamäki kirjoittaa nettisivullaan:

Filosofian ja valtiotieteisen tohtori Jukka Hankamäki.

Poliitikon burn out voi tietenkin kertoa väsymyksestä. Koska ammattipoliitikot ovat yleensä kovapintaisia ja teflonilla kyllästettyjä pukareita, loppuun palaminen kertoo yleensä aatteellisesta kriisistä, toisiin ajatuksiin tulemisesta, valheellisten menetelmien tehon menetyksestä ja siitä, että totuus pyrkii esiin.

Poliitikon luovuttaminen on melkein yhtä tehokasta kannatuksen kalastelua kuin poptähtien taipumus kertoa masennuksestaan juuri ennen uuden levynsä julkaisemista. Burn outista mainitseminen kuuluu ehdottomasti ansioluettelon kärkipäähän, mielellään kursiivilla ja lihavoidusti painettuna. Suomessa on myös valittu tasavallan presidentin virkaan henkilöitä, jotka ovat tunnustaneet luopuvansa kaikesta vallasta.

Touko Aalto.

Vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon luovuttaminen ei ollut masentava uutinen kenellekään muille kuin vihreille itselleen, ellei nyt ajatella niitä vihreiden äänistä kilpailevia vasemmistopuolueita, jotka saavat ehkä vähemmän toverillisen haastajan. Hän ei ollut johtajatyyppiä, näkihän sen.

Jani Toivola.

Jani Toivolan (vihr.) luovuttaminen taas oli timanttinen idea, joka tuli mieleen juuri 22 000 euron taksilaskun ja asuinpaikalla keinottelun paljastuttua.

Valtamedian mielestä myös Liisa Jaakonsaaren (sd.) päätös olla asettumatta ehdokkaaksi europarlamenttivaaleissa oli suuri uutinen. Jopa kokoomuksen verkkouutiset kirjoitti aiheesta näin:

Liisa Jaakonsaari.

On jäsenmaita, jotka eivät jaa arvopohjaa, kuten oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia, Jaakonsaari viittasi Ylen Ykkösaamun haastattelussa Puolaan ja Unkariin.

Ylen ohjelmassa Jaakonsaari murehti Euroopan unionin hajoamista todeten myös: ”Italia on viimeisin esimerkki siitä, että he viis veisaavat Euroopan yhteisistä taloussäännöistä ja muusta.

Meillä filosofian ja yhteiskuntatieteiden piirissä on tavattu ajatella, että mitkään arvot eivät toteudu yhteiskunnassa sellaisinaan: toivomalla tai julistamalla.

Arvoja, ihanteita tai normeja ei voida taikoa tosiasioiksi heittämällä lampeen lantteja ja toivomalla, että tuloksena saataisiin kukkeaa kehitystä.

Sen sijaan yhteiskunta on prosessi, eräänlainen koneisto. Kun koneen yhdestä päästä laitetaan sisään arvoja, toiveita tai muita ihanneyhteiskunnan valmistusaineita, ne prosessin kuluessa voivatkin muuntuaniin, että koneiston toisesta päästä tulee ulos aivan muuta kuin oli odotettu.

Angela Merkel.

Esimerkiksi kun Angela Merkel yrittää luoda suvaitsevaista yhteiskuntaa kätilöimällä Saksaan suurin määrin pakolaisia ja sanoo, että maahanmuuttoa on lisättävä, jotta rasismi ei nousisi, hän menettelee dynamiittityhmästi, sillä hän ei ymmärrä yhteiskunnan prosessuaalista luonnetta.

Hän ja hänen kaltaisensa eivät pysty ymmärtämään, että toiveet eivät muutu tosiasioiksi pakottamalla ja lähettämällä pakolaislaumojen perään direktiivejä, joissa kantaväestöjä ripitetään olemaan heille kilttejä, vaikka maailma ympäriltä räjähtäisi.

Silloin kun arvojen, kuten ihmisoikeuksien, vapauden tai suvaitsevuuden selässä ratsastaen tuotetaan yhteiskuntaa, joka oikeasti onkin eripurainen, vihamielinen, ristiriitainen ja pahoinvoiva, on kyse ideologiasta, ei siis arvoista ollenkaan vaan: i-de-o-lo-gi-as-ta.

Ideologian tunnusmerkki on sekä marxilaisen että billigiläisen teorian mukaan se, että symbolisella tasolla esitetyt ihanteet johtavat todellisessa elämässä niiden täydelliseen vastakohtaan.

Näin on käynyt, kun väestöjen vapaa liikkuvuus on vetänyt sananvapauden huurteeseen. Näin on käynyt, kun valistusaatteista ammentava veljellinen demarifilosofia on luonut otollisen maaperän kiilusilmäiselle muslimiterrorismille ja johtanut kaiken kansan tarkkailemiseen sekä yksityisyydensuojan pois korventamiseen. Ja näin on käynyt, kun EU:n paljon mainostetut arvot ja ihanteet ovat kääntyneet päälaelleen melkein joka ikinen, aidon marxilaisen dialektiikan mukaisesti.

Michel Foucault.

Myös Michel Foucault ajatteli vallasta, vapaudesta ja normien luonteesta niin, että yksikään valistusihanteista ei ole mitään sellaista, joka voitaisiin mieltää esineen tai tuotteen kaltaiseksi ja ojentaa politiikan kuluttajille.

Niitä ei voida siis luoda julistelemalla, kuten Liisa Jaakonsaari näyttää ajattelevan suuressa viisaudessaan.

Sen sijaan nämä käsitteet ovat suhdekäsitteitä. Valta ei ole potentiaali vaan rajankäyntiä esimerkiksi sananvapautta koskien, jolloin jo rajanveto sinänsä vesittää koko sananvapauden idean. Koska mitään yhteisiä kriteerejä ei ole, vain valta voi määrätä, missä rajat kulkevat. Valta on siis tuo raja.

Samoin vapauskaan ei ole potentiaali, jota voitaisiin julistaa tai jakaa valistusfilosofien kauhalla ja vallankumousfilosofien armeliaisuudella. Tuloksena moisesta hurmoksesta on ollut robespierremäisiä hirmuhallintoja, joiden vuoksi monilta on pudonnut pää.

Sen sijaan vapaus on aina vapautta jostakin tai vapautta johonkin ja siten relatiivista. Kaiken yläpuolella on tietenkin ihmisen henkinen vapaus, joka on ehdotonta, luovuttamatonta ja mahdotonta pidätettäväksi pois. Sen tosin ymmärtää vain 20 vuotta vuorilla viettänyt yli-ihminen, ei kukaan sellainen, joka on viettänyt vastaavan ajan Brysselissä.

Euroopan unioni ei ole hajoamisen partaalla siksi, että ”Italia viis veisaa Euroopan yhteisistä taloussäännöistä ja muusta”, vaan siksi, että Euroopan puoliksi oppineet poliitikonplantut ovat laittaneet Euroopan maille kuristussilmukan kaulaan ja taivutelleet erilaisia kansantalouksia ja kulttuureita elämään yhteisten sosiaalidemokraattisten ja internationalististen sääntöjen mukaan.

Olen toki samaa mieltä, että Euroopan unioni natisee liitoksistaan, mutta syy ei ole siinä, että omille teilleen lähdössä olevat maat eivät jakaisi yhteistä arvopohjaa.

Muun muassa Puola ja Unkari jakavat tasan tarkkaan yhteisen eurooppalaisen arvopohjan, johon kuuluvat esimerkiksi kansallinen itsemääräämisoikeusomakulttuurisuus ja kantaväestöjen ihmisoikeuksien sekä vapauden kunnioittaminen.

Juuri nämä maat osoittavat toiminnallaan, mitä vasemmistonkin palvomat valistusihanteet oikeasti merkitsevät. Ne tarkoittavat kykyä päättää itsenäisesti ja kansanvaltaisesti valtioiden omasta väestöpolitiikasta. Ne merkitsevät riippumattomuutta ylikansallisesta vallankäytöstä ja oikeutta päättää päämääristä ja tavoitteista kansallisvaltioiden sisällä, itsenäisesti.

En moiti tässä yhteydessä vihervasemmiston äänestäjiä enkä kannattajia, sillä he ovat harhaanjohdettuja. Heidän hakoteillä hoipertelunsa johtuu siitä, että heillä on koko Euroopan laajuisesti aivan surkeat johtajat, jotka eivät ymmärrä poliittisesta teoriasta eivätkä yhteiskuntafilosofiasta yhtään mitään.

Tämä on syynä koko EU:n alennustilaan. Euroopan unionin ideologista syväunta osoittaa, että EU:sta on tullut muodollisesta kansanvaltaisuudestaan huolimatta erittäin epädemokraattinen.

EU:n sisällä tunnustetaan vain yksi tie, ja se on integraation ja federalismin jatkuva syventäminen.

Sillä ei ole mitään tekemistä minkään filosofisesti perustellun arvopohjan kanssa. Jäsenvaltioiden määräileminen, komentelu ja rankaiseminen eivät voi olla minkään demokratian ihanteiden mukaisia.

Mikään kansanvaltainen organisaatio ei voi myöskään olla sillä tavoin vaihtoehdoton, että se tunnustaa vain yhden tien. Ja tämä tie johtaa aina vain syvemmälle liittovaltion ja eurotalouden sysimustaan syleilyyn.

Euroopan unionin hajoaminen on harmillista, sillä unionilla olisi paljon tehtävää esimerkiksi ulkorajojen vartioimiseksi ja pakolaisten käännyttämiseksi, mutta juuri tätä tärkeää työtä unioni ei tee.

Unionin idea olisi edustaa eurooppalaisten kantaväestöjen etua eikä toimia globalisaation ja väestönsiirtojen asianajajana. Koska unionin yhteinen idea ei toteudu, se on muuttunut kelvottomaksi.

Euroopan unionia eivät hajota Puolan, Unkarin, Tshekin, Slovakian, Itävallan ja Italian kaltaiset tottelemattomat maat, vaan ne EU:n komission ja parlamentin poliitikot, jotka pakottavat eri mieltä olevat kansakunnat erilleen omalla yksisuuntaisella ja yksisilmäisellä politiikallaan.

Juuri sitä työtä myös Liisa Jaakonsaari on oman sukupolvensa edustajien kanssa ollut EU:ssa tekemässä. Ei siis ole ihme, että havaitessaan työnsä tulokset valta alkaa polttaa käsissä ja hellankoukusta tekee mieli päästää irti.

Poliitikon luovuttaminen on tietenkin raskas isku kannattajille, ja he pettyvätkin yleensä enemmän kuin johtajansa, joka on koko ajan tiennyt tai aavistanut oman bluffinsa.

Lähde: jukkahankamaki.blogspot.fi

tamtam@urkki.net

Comments

comments

5 Replies to “Hankamäki: Vasemmisto ja EU:n arvopohja”

  1. Juuri näin. Kiitos tästä Jukka Hankamäki! Meitä on totuuden sanojesi takana todella monia. Myös akateemisia.

  2. Jukka kirjoittaa selkeästi ja ymmärrettävästi, miten Brysselissä tulisi johtaa, että kansalsiset hyötyisivät yhteisön toiminnasta. Sehän on tietenkin mahdollista ja olisi suuri etu europpalaisille. Olemmehan kuitenkin kulttuurillisesti melkoisen samanlaista ja samanarvoista joukkoa.

    Mielessäni on kysymyksiä, kuinka moni lukee Jukan kirjoituksen ja kuinka moni lukijoista ymmärtää kirjoituksen välittämän tiedon. Kuinkahan moni on niin valistunut, että haluasi tehdä jotakin kirjoituksessa suositeltua asian hyväksi. Luultavasti on monia lukijoita, jotka epäilevät Jukan olevan vain persu, koska valtamedia on aivan toisella kannalla.

    Ei tavallinen kansalainen osaa valita äänensä kohdetta muuta kuin valtamedian ohjeistuksella. Moni lisäksi äänestää sillä perusteella, että tuntee mielihyvää, kun valitsemansa suosikkiehdokas menee varmasti läpi. Näin yksinkertaista väkeä on enemmistö, oli koulutettu korkeasti tai vähemmän. Hyvä kuitenkin, että jotkut yrittävät saada muutosta aikaan, joka kuitenkin joskus tulee pakosta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *