Hankamäki: Populismilla taiteilijaksi

Jukka Hankamäki kirjoittaa nettisivullaan:

Filosofian tohtori Jukka Hankamäki.

Kun maineikas kirjailija William S. Burroughs vei novellinsa Alaston lounas käsikirjoituksen erääseen lontoolaiseen kustantamoon, kustantaja vastasi, että me emme sitä julkaise, mutta painaisimme sen kyllä, mikäli kirjoittaja olisi Winston Churchill.

William S. Burroughs.

Brittipääministerille oli jo tuolloin myönnetty kirjallisuuden Nobel-palkinto, joten päätös ei olisi syntynyt vain poliittisista ansioista.

Winston Churchill.

Kun autoilija Kimi Räikkönen puolestaan kirjoitti kokoelman haikurunoja, tuotosta ilmaismarkkinoitiin mediassa ja Ylen urheilutoimittaja luonnehti tapausta ”aluevaltaukseksi”.

Kimi Räikkönen.

Tätäkään teosta ei olisi todennäköisesti painettu, mikäli sen tekijä ei olisi julkkis, joka kaahaa kuin Aku-setä avoautolla TV-kameroiden edessä. Samasta syystä on myös Kari Hotakaisen elämäkerta Räikkösestä varmaa rahaa päähenkilölle, kirjailijalle ja kustantajalle.

Kari Hotakainen.

Asia ei olisi kommentoimisen arvoinen, paitsi julkaisupolitiikan kannalta. Kust’antamoissa näyttää menevän läpi kaikki sellainen, mikä nojaa julkisuuteen, vaikka tekijät eivät olisi kuuluisia muusta kuin siitä, että he ovat kuuluisia.

Suomessa on tapana ajatella, että jos joku ihminen osaa jonkin yhden asian, kuten hypätä mäkisuksilla, hänen täytyy olla hyvä kaikessa muussakin.

Sitä voitaisiin sanoa populismiksi, ellei kyseinen nimitys olisi varattu maahanmuuttoon ja kaikkeen muuhunkin kriittisesti eli arvostelukykyisesti suhtautuvien perussuomalaisten murjomiseen.

Kovia yhteiskuntakriittisiä esseitä, pamfletteja ja asiaproosaa, joilla on jotakin merkitystä, eivät valtavirtakustantajat julkaise vaan välttelevät ja saksivat niitä silakankatkuisissa takahuoneissaan.

Jopa Räikkösen runokirjasta kehdattiin sensuroida ”tuhmaksi” arvioitu vitsi kirjoittajan nöyryyttämiseksi ja housujen laskemiseksi kinttuihin lukijoilta.

Pekka Himanen.

Seuraava Räikkösen teksti on kyllä niin hyvää, että se voisi olla valtakunnanfilosofi Pekka Himasen kynästä:

helmets are special
I wipe it
so that I can see better.
it protects my head

Ja:

the circuit
narrow in some places,
it depends
on where you are

Vertailun vuoksi Pekka Himanen päätti Teknologiateollisuuden taannoin maksaman ”Suomalainen unelma” -innovaatioraporttinsa seuraavaan itse sepittämäänsä runoon:

Meillä on ollut Sibelius,
meillä on ollut Gallén-Kallela,
meillä on ollut Leino.
But you ain’t seen nothing yet.

Meillä on Nokia,
meillä on jääkiekon MM-joukkue,
meillä on musiikin uusi menestystarina.
But you ain’t seen nothing yet.

Uskon loppurivin. Sananvapauden hienoin ja samalla viimeinen muinaisjäänne on se, ettei se estä painamasta arvotonta hömppää.

M. A. Numminen.

Postmodernissa yhteiskunnassa mikä tahansa voi tietenkin muuttua taiteeksi, kuten lakipykälät lauluiksi professori M. A. Nummisen käsittelyssä.

Mutta hauskuuden todistelu ei luo asialle kantavuutta eikä arvoa, eikä viihteellisyyden pitäisi riittää rummutuksen perusteeksi mediassa.

Kunnon filosofian sijaan painetaan lätkäkirjoja, tulevaisuushaikuja sekä TV-ohjelmien librettoja tai erilaisia käyttö-, hyöty- ja opaskirjoja, kuten keittokirjoja ja ruohonleikkurin huoltovihkoja ynnä muita jääkaappipakastinten käyttöohjeita.

Kustantajien ja kirjoittajien leipä näyttää koostuvan nykyisin kahdesta puolikkaasta. Niistä isomman muodostaa tyhjää täynnä oleva pinotavara.

Toinen muodostuu monikultuurisuuden ideologian penetroimasta propagandakirjallisuudesta, jonka supertähtenä keekoilee joku monietnistä alkuperää oleva feministinen, muunsukupuolinen tai miesoletettujen vastainen koko lailla hupaisa suvaitsevainen, jonka esittämässä vihafaktojen kritiikissä menee hyvä rasisti hukkaan.

Kun kirjakauppaportaan valinta on yliopistojen feministisillä kirjallisuuden laitoksilla taiteeksi tai tieteeksi taiottu menstruaationesteiden tuoksuinen nymfomania, ei ole ihme, että myös bensalenkkarien ja muiden petroolipäiden teokset myyvät, sillä muita vaihtoehtoja ei ole.

Ei ole tietenkään tekijöiden vika, jos anything goes, ja siksi jokaisen itseään arvostavan kirjailijan ja lukijan kannattaa välttää erilaisia kirjamessuja. ”Älä koskaan tapaa idoliasi”, sanoo sananlasku, sillä silloin on vaara, että illuusio särkyy.

Luuletteko muuten, että jokin kustantamo olisi saanut Friedrich Nietzschen raahattua kirjamessuille? Arvaan hänen vastauksensa: Apinanne voitte hankkia muualta. Niinpä Nietzschen teoksilta puuttui alun perin kustantaja, vaikkakin monet tekevät hänen kirjoillaan rahaa tekijänoikeuksien rauettua.

Kirjallisuudesta, taiteesta ja julkaisupolitiikasta lisää täällä ja täällä.

Lähde: jukkahankamaki.blogspot.fi

tamtam@urkki.net

Comments

comments

One Reply to “Hankamäki: Populismilla taiteilijaksi”

  1. On niitäkin kustantamoja, voisiko sanoa valekustantamoja, jotka painavat hyviäkin kirjoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *