Halla-aho: Ruotsidemokraattien vaalitulos vaikuttaa Suomeen ja perussuomalaisiin

Ruotsidemokraatit juhlivat eilistä vaalivoittoaan.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kirjoittaa Facebook-sivullaan:

Filosofian tohtori Jussi Halla-aho.

Ruotsidemokraatit pysyivät kolmanneksi suurimpana puolueena ja nostivat kannatustaan lähes viisi prosenttiyksikköä edellisistä vaaleista. Isompaa voittoa toki toivottiin, mutta iso laiva kääntyy hitaasti.

Enemmistö ruotsalaisista on vuodesta toiseen kyselyissä sitä mieltä, että maahanmuuttoa pitäisi vähentää, mutta äänestyskäyttäytyminen ei aina ole rationaalista.

Sosialidemokraatit tekivät huonoimman tuloksensa sataan vuoteen. On luontevaa, että kyseessä oli “torjuntavoitto”.

Toimittajat ovat aamun mittaan kysyneet, mitä hyötyä voitosta on, kun muut puolueet eivät halua tehdä ruotsidemokraattien kanssa yhteistyötä.

Ruotsin poliittinen järjestelmä onneksi on sellainen, että vaikuttaa voi myös hallituksen ulkopuolelta. Sen enempää porvari- kuin sosialistiblokkikaan ei voi muodostaa hallitusta tai saada budjettejaan läpi ilman ruotsidemokraattien tukea. Paitsi tietysti liittoutumalla keskenään kuten edellisten vaalien jälkeen, mutta nyt nähtiin, mitä sellaisesta seuraa.

Toimittajia on myös kiinnostanut, miten Ruotsin vaalitulos vaikuttaa Suomeen ja perussuomalaisiin. Olen vastannut, että keskusteluilmapiirin tervehtyminen ja normalisoituminen Ruotsissa vaikuttaa ilman muuta myönteisesti myös Suomeen. Meillähän kaikenlaista hölmöilyä perustellaan mielellään Ruotsin esimerkillä.

Myös Ruotsin oleskelulupa- ja perheenyhdistämiskäytännöt epäilemättä jatkavat kiristymistään. Suomen kannalta tässä on se vaara, että Ruotsissa jo olevat kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneet alkavat valua rajan yli Pohjolan hölmölään.

Yleisenä kommenttina sanoisin, että median ja muiden puolueiden kannattaisi olla huolissaan maahanmuuton aiheuttamista ongelmista eikä siitä, miten nämä ongelmat heijastuvat perussuomalaisten tai ruotsidemokraattien kannatukseen. Ei päästörajoituksiakaan yleensä kannateta siksi, että ilmastonmuutos voi kasvattaa vihreiden kannatusta.

Lähde: facebook.com

tamtam@urkki.net

Comments

comments

2 Replies to “Halla-aho: Ruotsidemokraattien vaalitulos vaikuttaa Suomeen ja perussuomalaisiin”

  1. Onkohan Halla-aho noita ilmastonmuutosuskovaisia? Perussuomalaisten kannattaisi kyllä ottaa asiakseen myös vastustaa ilmastonmuutokseen perustuvia veroja, koska ilmastonmuutos ei ole mikään muu kuin huijaus. Tämähän on valtapuolueille mieleistä, koska sen avulla voi korotta kansalaisten maksamia veroja ilman suurta vastamelua. Näin valtakunnan asioita voi hoitaa poliittisin tarkoituksin ilman järkevää toimintaa, koska rahaa voi nyhtää kansalta mielin määrin ilmaston lämpenemispelotteella.

    1. Kiina työntää sellaiset päästöt vuoteen, että Suomen päästövähennyksistä ei ole mitään hyötyä. Sama kuin kärpäsen paska itämeressä. Idiootti vihreätkään eivät sitä tajua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *