Halla-aho: “Moni on maksanut hallituksen toimettomuudesta terveydellään tai hengellään, viimeksi Porissa”

“Sipilän, Orpon ja nykyisten sinisten katastrofaalinen kädettömyys ja sen seuraukset eivät kiinnostaneet mediaa tai vasemmistoa läheskään yhtä paljon kuin Soinin patsastelu jossakin abortinvastustamiskulkueessa. Epäluottamuslauseelle olisi ollut ja olisi edelleen oikeitakin perusteita.”

Hankamäki: Mistä Ruotsidemokraattien menestys johtuu?

“Perussuomalaiset ja Ruotsidemokraatit eivät ole mitään yhden asian puolueita, mutta ne ovat ainoat parlamentaariset puolueet, jotka tunnustavat, että Euroopan maiden taloudelliset, sosiaaliset ja turvallisuusongelmat sikiävät Afrikan ja Lähi-idän maista tulvivan maahanmuuton aiheuttamista haitoista.”

Hankamäki ei ostaisi ranskalaista Rafaele-hävittäjää – ei huolisi edes ranskalaista autoa!

“Kaikkien aikojen nuorimpana Ranskan presidentin virkaan astunut Emmanuel Macron ei käynyt Suomessa vain markkinoimassa rahaliiton syventämistä, yhteistä budjettia, valtiovarainministeriä tai euroalueen parlamenttia, vaan hän oli täällä myös kaupitellakseen puolustus- ja turvallisuuspolitiikan vahvistamista.”